keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Ihana joulunaika

Ihana joulu on taas täällä! Eilen jännättiin pukkia koko päivä ja kun tämä odotettu vieras sitten saapui niin pienen tytön silmien loistetta ei kyllä mikään voittanut. Taisi äitinkin silmäkulmassa vähän kimaltaa. Pieni mies ei vielä humusta paljon perustanut, taisi lahjanauhat olla niitä kaikkein mieluisimpia saamisia. =)

Nyt kun paketit on avattu, niin voi esitellä täälläkin mitä niihin paketteihin oikein sujahti.

Tyyny Mummolle
malli: Moda ?/2013
koukku: 5 mm 
lanka: Pirtin Kehräämön karstalanka, suomen lampaan villalankaa, SandnesGarn Fritidsgarn

Tämä tyyny pitäisi kuvata oikeassa ympäristössään Mummon kotona, johon tuo värimaailma osuu kuin nenä päähän. Tuohon on käytetty noin puolet siitä syyskuun paketista löytyneestä Pirtin kehräämön karstalangasta. Kaveriksi sille laitoin varastoista tummanruskeaa Fritidsgarn-lankaa ja sitten olen kesällä 2010 ostanut Turun keskiaikaisilta markkinoilta suomen lampaan villalankaa joltain paikallisen lammastilan kojulta. Samana päivänä on ostettu raskaustesti, jonka tuotos tuolla nyt tuijottaa pukin tuomaa Titi-nallea ;). Eli tähän tyynyyn kätkeytyy jo tässä vaiheessa paljon mukavia muistoja.


Tuo tekniikka oli jännä. Pylväitä vain tehtiin aina vähän kerrosten välissä lomittain. Tällaisen voisi tehdä vielä toisenkin kotiinkin. Vähän oli eripaksuisia nuo langat ja kyllä se vähän loputuloksessa näkyy, mutta ei minusta häiritsevästi. Toivottavasti ei saajastakaan.



Anoppi sai pitsiliinan.


Anopin pitsiliina
malli: Lea virkkausideoita lehdestä
koukku: 1,5 mm
lanka: Eldorado Puppets luonnonvalkoinen

Tämä oli ensimmäinen pitsiliina, minkä virkkasin ikinä. Sitä oli mukava tehdä ja lopputulos oli mielestäni onnistunut. Toivottavasti saajakin tykkäsi!

Itselle nuo virkkauslangat ja kaikki muukin siihen liittyvä on vielä vähän vierasta. Pingottamistakin täytyi hetken miettiä. Alustana sai sitten toimia styrox-levy. Tuo oli hyvä, mutta pidemmän päälle äärimmäisen epäkäytännöllinen. Miten muut noita pingottelee?

Kummityttö sai tennarisukat. Nuo oli kyllä aika vinkeät. Saas nähdä, mitä saaja niistä oikein miettii...

Kummitytön tennarisukat
malli: Novitan sukkalehti
puikot: 3,5 mm bambuiset sukkapuikot
lanka: Novita 7veljestä punainen ja valkoinen
muuta: 100 cm pitkät kengännauhat

Meidän joulukukat olivat tänä vuonna tällaisia.


Joulukukka mallia 2013
malli: Suuri käsityölehti ?/2013
koukku: 2 mm
lanka: Novita Kotiväki, Eldorado Puppets



Lasinalussettejä. Jokaisessa setissä oli 4 kpl alusia. Virkkasin näitä yhteensä liki 50 kpl, huh. Mutta siinä ne pikkuhiljaa syksyn mittaan valmistuivat. Vaaleanruskeita, punaisia, vihreitä, pinkkejä. Paketin servettejä aina sujautin setin mukaan.

Veljen tyttöjen paketteihin sujautin vielä pipot.


*****


Tule Joulu,
tuo pehmeää lunta
puiden oksiin hauraisiin.
Joulun rauhaa,
kuin suloista unta,
tuo mieliimme kiireisiin.

Hyvää Joulua kaikille (Typyn askarteleman tonttujoukon myötä)!

-Tiina

P.S. Marelo, Snyni, joululahjasi saapui perille ajoissa ja eilen avasin. Voi ihanuutta! =) Kiitos! Yritän sen vielä blogata tänään myös.

maanantai 9. joulukuuta 2013

Salaisuuksien aika ohi

Taas se hauskuus on ohi tältä syksyltä, SNY-kierros nimittäin. Eilen illalla palattiin kotiin mummulareissulta ja postilaatikossa oli terveisiä SNY:ltä. Joulukuun pakettihan se siellä.

Meidän mummulareissu ei sitten mennyt kuin Strömsössä, ei. Torstaina lähdettiin auto pakattuna (joululahjoineen kaikkineen) ja lapset kärsimättöminä painamaan kohti Kymenlaaksoa. Auto sitten päätti sanoa sopimuksensa irti Salon ja Lohjan puolivälissä. Onneksi isännällä oli hoksottimet kohdallaan ja tuuriakin matkassa, että pääsi liruttelemaan rampille eikä tarvinut pienten lasten kanssa jäädä odottamaan apua moottoritien vilinään. Siinä sitten hetki vierähti ennen kuin saatiin auto hinaukseen ja uusi tilalle. Lapsille kyllä kunniamaininta, hienosti jaksoivat. Takaisin kotiin meidän piti tulla vasta tänään, mutta tämän autosäädön takia tultiinkin jo eilen. Me varmaan joudutaan vielä autokaupoille tässä ennen joulua, ei hyvä.

Mutta iloisempiin asioihin. Onneksi postilaatikosta löytyi mieluisia terveisiä SNY:ltä, ihana paketti taas kaikkinensa.



Tässä se koko komeudessaan. 3 kerää (pussia) Hahtuvaista, Maisan joulu, suklaata, kanelia, sokerikuorrutetta ja kortti.


Ihania huovutusvilloja ja ihan meidän värejä nuo valkoinen ja harmaa. Ja pinkkiin vivahtavaa punaista. Suloista. Näistä täytyy Typyn kanssa askarrella vielä ennen joulua jotain.



Taas oli lapsia muistettu. Kiitos kaunis pienten puolesta! Tämä on nyt katsottu jo kolmeen kertaan ja hyväksi havaittu. Viimeisenä muisti ennen nukkumaanmenoa nyt illallakin tyttö vielä, että saako sitten huomennakin katsoa varmasti Maisaa.


Näitä herkutellaan ihan kohta miehen kanssa, glögin kaverina. Nam nam.

Pakettien takaa paljastui Marelo blogista Mahen maailma. Yhtään en osannut aavistaa, kuka pakettien takana mahtaisi olla. Lämmin kiitos sinulle tästä syksystä. Olet ollut aivan ihana SNY! =)

Meillä on jo ihan joulu. Olen niiiiin nauttinut tästä vuodesta, kun on saanut olla lasten kanssa kotosalla ja puuhailla ja laittaa kaikkia joulujuttuja rauhassa. Joululahjatkin ovat jo hyvällä mallilla, että nyt vaan saa laittaa omaa joulua pala palalta valmiiksi. Pipareita leivotaan tällä viikolla jo kolmannen kerran. =) Mihin ne mahtaa oikein kadota?!




Täytyy esitellä vielä täälläkin tämä heräteostos. Olivat ihan sikahintaiset, mutta eikös olekin aika ihanat neulojan joululahjat? =)

Maanantaiterkuin,

Tiina

perjantai 22. marraskuuta 2013

Mummut muistettavina

Meidän molemmilla mummuilla on syntymäpäivät näin marraskuun pimeydessä. Tänä vuonna niin joulu- kuin muitakin lahjoja on syntynyt itse tehden. Mummujen syntymäpäivälahjat eivät tee poikkeusta ja tällaisia meinaan tänään pudottaa postin vietäviksi.

Minun äitini saa kirjoneulelapaset. Joskus (kauan sitten) olin aivan huumaantunut kaikista kirjoneuletöistä. Nyt se on jäänyt vähän taka-alalle, mutta kun kaikki käsityölehdet yms. työntävät tuota kirjoneuletta nyt täydellä laidalla, niin kaipa se sitten pitää itsekin taas haksahtaa.


Kettulapaset
malli: Taito Etelä-Pohjanmaa Kettu-lapanen
puikot: 2,5 mm knit pro hiilikuitu
lanka: teetee pallas (oranssikirjava ja tummanruskea)



Viime viikonloppuna kädentaitomessuilla oli Taito Etelä-Pohjanmaalla esitteillä ja myynnissä "Rakkaat rasat" lapasia ja niihin tekemispaketteja. Sellainen sieltä mukaan tarttui ja tässä nyt olisi ensimmäiset kettulapaset (täytyyhän ketunkolossa neuloa kettuja, eikös). Aivan ihana, hyvin suunniteltu malli ja selkeästi kirjoitettu ohje. Toivottavasti nämä ohjeet tulevat nettikauppoihin, sillä täytyy varmaan hankkia joku niistä muistakin.


Lankana oli teeteen pallas, mistä on tullut aivan ihkuja uusia värisävyjä. Melkein riitti myös tuota kirjavaa lankaa se yksi kerä, puolikas peukalo täytyi lainata toisesta kerästä. Mutta näitä tulee varmasti lisää. Toinen lapanen neuloutui jo huomattavan paljon nopeammin kuin ensimmäinen. Vähän on möykkyjä, mutta josko se ei käyttäjää häiritse.



Puikkoina kokeilin ensimmäistä kertaa hiilikuituisia knitpro-puikkoja. Olen ollut vannoutunut bambupuikkojen ystävä, mutta noi oli kyllä aika kivat. Ainoa, että vähän tein niillä liian tiukkaa. Ehkä seuraavat neuloutuvat tästä syystä taas bambupuikoilla.

Isännän äiti saa puolestaan huivin. Revontuli nro 2 (ensimmäinen löytyy täältä). On se vaan kiva malli, on. Huivi on todella iso, taas, vaikka neuloin sen tällä kertaa 5 mm puikoilla. Mutta siihen kelpaa kääriytyä lämpimään. Minä tykkään, toivottavasti saajakin.


Revontuli-huivi
malli: revontuli-huivi, Ullasta
puikot: 5 mm bambupyörö (80 cm)
lanka: vironvilla Aade Long


Langan on Mummo tuonut joltain Viron reissulta. Tosi kauniit pinkin ja violetin sävyt siinä. Milloinkohan sitä itsekin pääsisi sinne? Viroon siis.Hakemaan tuota vironvillaa ja hullaantumaan Karnaluksiin. Ehkä sitten kohta, kun lapsukaiset vähän kasvaa.


Btw. Mikä ihme on rasa? Never heard. Sukeltaminen internetin ihmeelliseen maailmaan paljasti, että kyseessä on murresana lapaselle. Vantut, tumput ja kintaat tunnistaisin, mutta että rasa. Mitä murretta mahtaa olla? Pohjanmaalta?

Btw2. Oli muuten ihanat kädentaitomessut ja seura ihan parhaasta päästä!=) Väkeä oli, mutta mun mielestä ei niin paljoa kuin pari vuotta sitten. Ja me onnistuttiin kiertämään halleja kai vähän "väärässä" järjestyksessä ja sekin varmaan helpotti tuohon väenpaljouteen. Rahaa meni ihan liikaa, mutta ihania löytöjä tuli tehtyä. Ensi vuonna taas!

Päivän pelastus!

Ihana SNY!

Tänään ei olisi oikein parempi päivä voinut olla SNY:ni muistamiselle. Typy otti aamulla kolarin potkumopon kanssa. Tai teki mopoineen komean kuperkeikan. Tuloksena yksi haljennut huuli ja yksi lohjennut hammas. Molemmat yläetuhampaat heiluvat kyllä nyt komeasti. Hammaslääkärireissuhan se siitä tuli ja äiti kyllä jännäsi, miten se tuollaisen vajaan kolme vuotiaan kanssa mahtaisi sujua. Turhaan jännitin, koska tyttö istui siellä suu auki kuin linnunpoika.

Kotiin tullessa postilaatikosta löytyi kirjekuori, jonka kyllä heti tunnistin sinun, rakas SNY, lähettämäksi. Sieltä löytyi tällaista kivaa.



Seinätaskukalenteri ensi vuodelle, piparkakkumuotteja ja kortti. Kalenteria ei vielä ollutkaan ja pipareita leivotaan ensi viikolla. Kiitos suuresti! Olet ihana, kuka ja missä lienetkin! =)



Btw, oli melkoisen hauska soittaa vakuutusyhtiöön ja tehdä vahinkoilmoitus tuosta tytön "mopokolarista". Siellä virkailija käsitti, että kyseessä on oikea mopo ja oli sitä mieltä, että kyseessä on liikennevahinko. No, kiivaan selittämisen jälkeen hänkin uskoi, että ajaja oli alle 3 v ja mopoja on leikkiversioitakin. Meitä molempia taisi loppuviimeeksi huvittaa aika lailla! =)

perjantai 15. marraskuuta 2013

Terapiaa

Käsitöitä valmistuu täällä tasaiseen tahtiin, mutta aikaa ja jaksamista siihen, että toisi ne tänne blogiinkin ihmeteltäviksi, ei oikein tunnu löytyvän. Mutta tämä on pakko esitellä, kun minusta tämä on niin ihana. Ja siihen liittyy niin paljon kaikkea. Rakkautta, toivoa, pelkoa, iloa, surua, odotusta.

Pidemmittä puheitta, Typyn sängynpeitto.


Tämän laitoin koukulle jo viime keväänä. Niinä pitkinä päivinä, kun makasin kotona sairaslomalla ja toivoin, että vauva ei ihan vielä maailmaan ponkaise (joo, ei ponkaissut, ei meinannut tulla, vaikka avitettiinkin ihan riittävästi). Ihan kuin olisi ollut jokin aavistus jossain, että nyt täytyy näitä hempeitä tyttövärejä viljellä, että sitä rinsessa-aikaa ei uuden vauvan kanssa enää eletä. Pojan jötkäle tuskin innostuisi tästä ;).

Noiden palojen virkkaamiseen liittyy myös tuon vauvan odotuksen lisäksi paljon muita tunteita. Niitä olen tehnyt autossa, kun olemme matkanneet kuulemaan Typyn lastenreumadiagnoosin. Sellainen nimittäin hänen kohdalleen viime huhtikuussa myös osui. Oli tämän äidin elämän onnellisin ja onnettomin viikko, kun Typyn diagnoosi tuli ja toisaalta Pikkuveikka syntyi ja sai hänet syliin viimein.

Palat olivat pitkän aikaa pinossa tuolla hyllyssä, jotenkin niihin tarttuminen tuntui tosi vaikealta. Mutta lokakuussa otin itseäni niskasta kiinni ja pala palalta alkoi peitto rakentua. Varmaan mielikin jotenkin rakentui siinä samalla ja askel eteenpäin kaikkien asioiden kanssa on menty. Pikku hiljaa.


Terapiapeitto
malli: omasta päästä, palojen yhdistäminen tehty Novitan kesäkäsityöt-lehden ohjeen mukaan, paloja 9*5 kpl= 45 kpl
puikot: 4 mm virkkuukoukku (Novita) 
lanka: Novita 7veljestä, tausta ohutta v.pun. fleecekangasta 
 

Lanka oli Novitan seiskaveikkaa ja pari kerää on vielä varastossa, jos tähän peittoon tulee tehtyä jatkoa siinä vaiheessa, kun sänky levitetään täyteen mittaansa. Kiinnitin peitolle "vuorin" fleecekankaasta. Mä en tykkää, että lakanat näkyy läpi (joo, perfektionisti pilkun viilaaja, tiedetään) ja toisaalta ryhdittää peittoa kivasti.

 
Tällaisia käsityökuulumisia tällä erää. Mukavaa viikonloppua kaikille! Tämä äiti saa huomenna vapaa päivän ja suuntaa tänne, niin kuin varmaan aika moni muukin...
 
~Tiina~

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Marraskuun paketti

Marraskuun paketti saapui eilen. Miulla on niin nopea ja tehokas sny, että hädin tuskin kuu ehti vaihtua, kun viesti saapui, että paketti odottaa postissa noutajaansa.


Ja sieltä paljastui tämmöistä:

 
 
Kuukauden teeman mukaisesti löytyi tuollainen valosarja tosi tosi pimeisiin iltoihin. Sen jo virittelin sisälle lyhtyyn ja tuolla se tuikuttaa nytkin olohuoneessa, aivan upea! Ja sitten huivilankaa niiiiin minun väreissä. Tuollaista metallinhohtoista, upeaa turkoosia. Tämä on niin miun, sanoinko jo. Ja mä en ole koskaan vielä tehnyt röyhelöhuivia, täytyy laittaa sellainenkin nyt sit viimein puikoille. Sitten tuollaisia pyöreitä, cup cake hippuja ja sydänsuklaata, I love. Hiput tulevatkin käyttöön heti viikonloppuna, kun pitäisi jonkinlainen isänpäiväkakku saada aikaiseksi. Lapsiakin oli taas tässäkin kuussa muistettu molempia, olipas kiva juttu! Tytär jo heti kysyikin, kun pakettia availin, että "äiti, onko siellä minullekin yllätys?". Tyttökin tietää, että äitillä on aikasta kiva SNY! =)
 
Paketti oli oikein mieluinen ja piristi kummasti eilistä myrskypäivää! Täällä länsirannikolla oli aivan mieletön myräkkä, suorastaan ihme, että ei mitään kummempia vahinkoja ollut sattunut. Mies oli vielä sopivasti työreissussa ja me lasten kanssa kuunneltiin tuulen ulvomista ihan keskenämme. Hui.
 
Huomaatkos, en käyttänyt kertaakaan sanaa "ihana" tässä tekstissä. Tuntuu, että toistan sitä näissä SNY-teksteissä tämän tästä. Se johtuu siitä, että miulla on niin ihana pari. Ihana.

****

Nyt puikoilla, tai oikeastaan koukulla, on tuubihuivi SNY:n edellisessä kuussa lähettämästä Lumio-langasta. Se oikeastaan valmistui jo, mutta taidan vielä ottaa sen auki ja vähän muokata. Ja kaikenlaisia joululahjajuttuja, hys hys. Ja isänpäivälahjoja ollaan lasten kanssa väsäilty, ihanaa puuhailua.

Sitten ollaan Typyn kanssa jo jouluaskarreltu. Maalattu käpyjä. Tytärlapsen lempivärihän "pinkkinen", se on "minun lempparini" kuuluu monta kertaa päivässä. No, kävipäs tuuri, kun tunnetusti lähes kaikki tyttöjen vaatteethan ovat juuri tuota, jo runsaudessaan äitiä kyllästyttävääkin väriä... Niinpä tyttären maalaamat kävyt ovat sitten pinkkejä, äiti maalasi valkoisia. No, kaipa se pinkkikin jouluun ihan hyvin sopii ;). Näihin vielä nauhat yms, niin hyvä tulee.

 
 
 
Pikkuveikalla tuli myös viikonloppuna puoli vuotta täyteen. Sitä juhlistettiin kakulla (mitä ei vielä päivänsankari saanut edes maistaa, epäreilua!).
 



Mukavaa marraskuun alkua kaikille ja vielä kiitos ihanaiselle SNY:lleni!
 
~Tiina~

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Voi ihanuutta!

Täällä on ei-niin-suunnitellusti tullut pidettyä parin viikon blogitauko. Kaikenmoista ollut (esim pikkuveikalla todettu refluksitauti), ja sitten (enemmän vähemmän ex tempore) olin lasten kanssa vielä reilun viikon kyläilemässä mummoloissa tuolla Kaakonkulmalla. Blogattavaakin olisi, kun vaan joskus saisi aikaiseksi avata tietokoneen...

Mutta mutta, mies jo kertoikin, että postia on tullut. Ja sny-emokin ehti jo kyselemään, että olenko saanut postia. Olen olen! =) Ja sieltä löytyi tällainen syystervehdyksen kera:


Arnen ja Carloksen "Neulotut nuket"-kirja. SNY:ni siellä tietty oli taas asialla.

Kirja on vallan mainio! Juuri pari viikkoa sitten kiikutin kirjastosta saman ´parivaljakon opuksen neulotuista joulupalloista, mutta tämä versio on kyllä mainio!


Kirjasta löytyy ohjeet tällaiseen kavalkadiin erilaisia nukkeja.


Yksityiskohtaiset ohjeet jokaiseen työvaiheeseen.


Ihanaihana SNY, kiitos taas kerran! =)
(Btw, oli kiva tulla kotiin 6 h autoturneen jälkeen, kun oli mukavaa postia odottamassa. Meidän pieni mies huutaa aina jonkin aikaa ja yksin kun on pienten kanssa liikkeellä, niin ei edes pysty tuttia laittamaan toiselle =().

Nukkeja on muuten kolme jo tilausjonossa, tämä kirja oli selkeästi sekä äidin että tyttären (+kaverien) makuun!

Blogattavaakin olisi, tällaisia:



Yksi peruskauluri Typyn ja Pikkuveikan pikkuserkulle sekä itselle nuo Veera VÄlimäen malleilla tikutellut edestakaisin-liivi sekä stripe study shawl (vielä päättelemättä, mutta pingoteltu sentäs!). Viimein raaskin käyttää tuohon huiviin aiemmalta SNY-kierrokselta saadun langan, oli se kyllä niin ihkua neuloa kuin näyttikin!

Ja pesänrakennusvimma on voimissaan myös. Omakotitaloraksaprojektin jälkeen oli pitkään tosi ähky kaikkeen sisustukseen, mutta nyt taas maistuu! =)


Mukavaa viikonlopun loppua kaikille ja oikein pirteää uuden viikon alkua!

~Tiina~

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Ylenpalttinen lokakuu

Täällä oli hädin tuskin toivuttu eilisistä ihanista piikikkäistä kavereista, kun emolta tuli ilmoitus, että postissa on tänään noudettavissa paketti. No, sinne sitten kiiruhdettiin Typyn kanssa muskarista ja toden totta, paketti oli. Typy totesi postin tätille, että "onpas iso". Niin todellakin oli.
 


Innokkaan apulialaisen kanssa sitten alettiin yhdessä avaamaan pakettia (pieni mies sentäs nukkui tyytyväisesti vaunuissa ulkona =). Ja voi sentäs, eilisen kaltainen huokailu jatkuu nyt.


Sisältä löytyi taikapallo, mutta sen lisäksi lapsia muistettiin legopaketilla!! Niistä ei meinannut kuvaa saada, kun niin kiire oli rakentamaan! Mukana oli kaunis kortti, jossa saatesanoissa todettiin, että äiti saa rauhassa purkaa taikapalloa, kun lapsi rakentaa legoja. Niiiiiin totta.






Sitten taikapallon kimppuun. Sieltä putkahti vaikka mitä. Voi jestas. Ehkä mä vaan läväytän tähän kuvan siitä kaikesta ja ruodin sen jälkeen.



Eli pallosta paljastui:
  • Lumio-lankaa (btw, eilisessä Modassa oli mainostettu tätä, sisältää heijastinlangan ja on siis pimeässä "hehkuvaa")
  • Sny:ni neuloman pipon tuollaisesta pirteästä pinkistä langasta höystettynä lilankirjavalla langalla, näitä lankoja oli loppukerät vielä mukanakin! Boston ja Boston Style lankoja nämä.
  • Tupsun. Taidan laittaa sen tuohon pipoon kiinni.
  • & mm bambupuikot. Näitä minulla ei vielä ollut, loistavaa!
  • Virkkuukoukkuja.
  • Palmikkopuikkoja.
  • Rintamerkin "Mie oon nyt puikoissa". Ihana!
  • Sny:ni tekemän upean pussukan lankavyötteistä.
  • Puikkojen pidikkeitä (vaikuttivat muuten tosi käteviltä, tällaisia en vielä omistanut yhtään kappaletta!)
  • Sakset
  • Herkkuja vaikka mitä: teetä, rusinoita (toinen rasia oli jo Typyn käsittelyssä), karkkeja, keksejä, myslipatukan.
  • Ohjeet Neidonkyynel-lapasiin ja Petäjä-sukkiin.
  • Nenäliinoja
Ja tämän lisäksi nuo ihanat duplot!

Tässä vielä (huono) kuva lankavyötteistä tehdystä pussukasta tarkemmin.

 
 
Tämä oli tosi hieno, vuoritettukin. Minua kovasti kiinnostaa, miten olet tuon toteuttanut?
 
Tuosta Lumio-langasta teen tällaisen (SK 9/2013) tai sitten virkkaan jotain mukavaa. Mutta ehdottamasti siis jonkinlaisen kaulurin, tuubin tms. Toi jotenkin vaan jäi mieleen, täytyy kaivella lankakoreja, mitä lankaa sen sinisen kanssa yhdistäisi.

 
 
Mitäs tämän ylenpalttisuuden jälkeen nyt sanoisi? Kiitos, ihana sny! Valtavan hieno paketti, joka ilahdutti minua todella!