torstai 22. maaliskuuta 2012

Lomalla

Täällä on lomailtu koko viikko, mutta vasta nyt ehdin koneen ääreen. Syynä on ärhäkkä kevätflunssa, joka kaatoi ensin Typyn ja nyt vaikuttaa vahvasti siltä, että minäkin siitä osani vielä saan. Plääh. Siis meillä ei kukaan ole sairastanut koko talvena ja nyt sitten viikko alkoi flunssa kourissa. Kuinka huono tuuri sitten voi siis olla?! Nyt sitten on nukuttu huonosti ja päivisin äitillä on todellinen sylivauva, joka huutaa välittömästi joutuessaan lattialle.

Parit sukat on valmistuneet, jo viime viikolla. Molemmat parit menivät lahjaksi, ensimmäiset kaverien pienelle poikavauvalle. Ei sitä enää meinaa muistaa, miten pieni se vastasyntynyt voikaan olla. Aika hurjaa, koska siitä vauva-ajasta ei ole kuitenkaan kuin vuosi.


malli: omasta päästä, 48 s
puikot: 2,5 mm bambuiset sukkapuikot
lanka: Regian ???
fiilis: pieni on kaunista =)

Toiset sukat valmistuivat Typyn kummitädin syntymäpäivälahjaksi. Lanka on viime kesänä Sveitsin tuliaisina kotiutunut Jawoll Magic, vyöte on hukassa niin en muista valmistajaa. Kamerasta oli patterit loppu, joten nopeasti nappasin kuvan kännykällä ennen pakettin sujauttamista. Laatu on sitten sen mukainen...


malli: omasta päästä, 60 s
puikot: 2,5 mm bambuiset sukkapuikot
lanka: Jawoll Magic
fiilis: väriterapiaa!

Tuo lanka oli jännää, värit tulivat kaiken aikaa vähän eri järjestyksessä ja niinpä niiden täsmääminen ei oikein onnistunut. Ehkä sieltä olisi joku säännönmukaisuus löytynyt, jos olisi kerää hieman pidemmälle vielä neulonut. Loppunöttönen on tallessa, eiköhän siitä vielä jotain lapasia tms aikaiseksi saada.

Eilen Typyn vetäessä sikeitä pihalla kaivoin sisäisen askartelijan esiin ja tehtailin muutaman kortin varastoon. Tuntuu, että kaiken aikaa olisi tarvetta jos jonkinmoiselle kortille ja varastot ammottavat tyhjyyttään. Tässä niihin hieman täytettä.



Täällä viikko jatkuu siis nuhaisissa tunnelmissa. Taidan hylätä kaikki suuret suunnitelmat tehdä sitä ja tätä ja sen sijaan käpertyä sohvan nurkkaan neulomaan niin pitkäksi aikaa, kunnes pikkuneiti herää ulkoa unilta.

~Tiina~

3 kommenttia:

  1. Hahaa, minäkin löysin "uuden" blogisi. Itsekin olen miettinyt blogin aloittamista jossain muualla kuin Novitan sivuilla, mutta harkinnassa vielä. Ihanat nuo kummitädin sukat, tosi pirteät. Ihanaa, kun jaksat askarrella kortteja, niitä on aina paljon kivempi saada kuin kaupasta ostettuja. Pikaista paranemista flunssasta ja aurinkoisia lopputalven päiviä. Terv. MinnaR

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia kommenteista ihanat SNY:ni! =) Aurinkoista kevättä teille molemmille!

    MinnaR: mä olen kyllä tykännyt tästä bloggerista ja voin suositella. Olen kyllä käynyt säännöllisesti lueskelemassa sinunkin kuulumisia blogissasi, mutta harvoin saan aikaiseksi kirjautua sisään ja jättää kommenttia. Siinä mielessä tuo Novita on hankala. Toki, kaikessa ja kaikissa on aina myös ne hyvä puolensa.

    VastaaPoista