tiistai 1. lokakuuta 2013

Ihanaihana SNY!

Postipojan kiireet täällä päässä jatkuvat. Tämän päivän postia hakiessani totesin, että jaahas, sny onkin tosi ajoissa lokakuun paketin kanssa. Mutta mutta, kuori oli ihan lituskainen ja tässä kuussa lähetellään taikapalloja (kyllä kyllä, täälläkin on sellaista viime päivinä kasailtu) eli ei vissiin lokakuun paketista vielä voinut olla kyse. Kuoresta löytyikin jotain aivan muuta sitten lopulta.
 
 
Sieltä paljastui neljä tällaista ihanaista piikikästä kaveria. Siililapasia 4 kpl  siis. Ja viesti, että sny:ni haluaa muista lapsiani näin (lapasten neuloja oli siis kai ihan joku muu?). Minä olen aivan mykistynyt ja liki sanaton, täytyy tunnustaa, että melkein kyllä tippa nousi silmään näitä ihastellessa. Miten joku ihminen voikin olla näin uskomattoman ihana. Vaikka sny-ringin tarkoitus onkin ilahduttaa sitä omaa paria syksyn mittaan, mutta silti. Ihanaihanaihana sny! Sanoinko jo, että minä olen saanut ihanan parin? Kiitos!!
 
Tämä oli muutenkin aika osuva muistaminen kahdesta syystä. Me Typyn kanssa askarreltiin aamulla tällainen.
 
 
Typy harjoittelee kovasti tällä hetkellä saksilla leikkaamista ja se sujuukin jo ihan suht hyvin. Liiman kanssa läträäminenhän on aina yhtä hauskaa, tytöstä ainakin...
 
Se toinen syy osuvuuteen on se, että juuri eilen vuodatin isännälle, että poitsulle pitäisi laittaa uudet lapaset puikoille, kun vanhat alkavat olla auttamattoman pienet. Typyn vanhojakin on jotain varastossa, mutta ah sitä vaaleanpunaisen ja pinkin värikirjoa. Nyt Pikkuveikankaan sormia ei palele, kiitos sny:n!
 
Minähän en tajunnut sitä ensimmäistä välimuistamista lainkaan raportoida emolle, laitan siitä tähän vielä linkin, jos joku haluaa käydä vilkaisemassa, miten muuten minua on muistettu tässä viime aikoina.
 

4 kommenttia:

  1. Tässä tulee itselle kyyneleet silmiin, kun lukee, että parien jako on ainakin joten kuten onnistunut.
    Ja miten parit osaavatkaan ilahduttaa toisiaan <3.

    VastaaPoista
  2. Koskettavan kaunis, ihana muistaminen!

    VastaaPoista
  3. juu minäen ole niitä kutonut vaan Jaana Ihanmäki ne on tehnyt mun ohjeitten mukaan sinulle. Onneksi tykkäsit.

    VastaaPoista