keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Ylenpalttinen lokakuu

Täällä oli hädin tuskin toivuttu eilisistä ihanista piikikkäistä kavereista, kun emolta tuli ilmoitus, että postissa on tänään noudettavissa paketti. No, sinne sitten kiiruhdettiin Typyn kanssa muskarista ja toden totta, paketti oli. Typy totesi postin tätille, että "onpas iso". Niin todellakin oli.
 


Innokkaan apulialaisen kanssa sitten alettiin yhdessä avaamaan pakettia (pieni mies sentäs nukkui tyytyväisesti vaunuissa ulkona =). Ja voi sentäs, eilisen kaltainen huokailu jatkuu nyt.


Sisältä löytyi taikapallo, mutta sen lisäksi lapsia muistettiin legopaketilla!! Niistä ei meinannut kuvaa saada, kun niin kiire oli rakentamaan! Mukana oli kaunis kortti, jossa saatesanoissa todettiin, että äiti saa rauhassa purkaa taikapalloa, kun lapsi rakentaa legoja. Niiiiiin totta.






Sitten taikapallon kimppuun. Sieltä putkahti vaikka mitä. Voi jestas. Ehkä mä vaan läväytän tähän kuvan siitä kaikesta ja ruodin sen jälkeen.



Eli pallosta paljastui:
  • Lumio-lankaa (btw, eilisessä Modassa oli mainostettu tätä, sisältää heijastinlangan ja on siis pimeässä "hehkuvaa")
  • Sny:ni neuloman pipon tuollaisesta pirteästä pinkistä langasta höystettynä lilankirjavalla langalla, näitä lankoja oli loppukerät vielä mukanakin! Boston ja Boston Style lankoja nämä.
  • Tupsun. Taidan laittaa sen tuohon pipoon kiinni.
  • & mm bambupuikot. Näitä minulla ei vielä ollut, loistavaa!
  • Virkkuukoukkuja.
  • Palmikkopuikkoja.
  • Rintamerkin "Mie oon nyt puikoissa". Ihana!
  • Sny:ni tekemän upean pussukan lankavyötteistä.
  • Puikkojen pidikkeitä (vaikuttivat muuten tosi käteviltä, tällaisia en vielä omistanut yhtään kappaletta!)
  • Sakset
  • Herkkuja vaikka mitä: teetä, rusinoita (toinen rasia oli jo Typyn käsittelyssä), karkkeja, keksejä, myslipatukan.
  • Ohjeet Neidonkyynel-lapasiin ja Petäjä-sukkiin.
  • Nenäliinoja
Ja tämän lisäksi nuo ihanat duplot!

Tässä vielä (huono) kuva lankavyötteistä tehdystä pussukasta tarkemmin.

 
 
Tämä oli tosi hieno, vuoritettukin. Minua kovasti kiinnostaa, miten olet tuon toteuttanut?
 
Tuosta Lumio-langasta teen tällaisen (SK 9/2013) tai sitten virkkaan jotain mukavaa. Mutta ehdottamasti siis jonkinlaisen kaulurin, tuubin tms. Toi jotenkin vaan jäi mieleen, täytyy kaivella lankakoreja, mitä lankaa sen sinisen kanssa yhdistäisi.

 
 
Mitäs tämän ylenpalttisuuden jälkeen nyt sanoisi? Kiitos, ihana sny! Valtavan hieno paketti, joka ilahdutti minua todella!



9 kommenttia:

  1. Tässähän menee ihan sanattomaksi itsekin. Ihanaa, miten parisi on ottanut huomioon toisetkin.
    Aivan upea paketti!

    VastaaPoista
  2. Mieletön paketti. On todella nähty vaivaa! T: SNY 49

    VastaaPoista
  3. Upea paketti. Paljon kaikkea kivaa :)
    T: SNY 17

    VastaaPoista
  4. Vaude! Hieno paketti, jonka kokoamisessa ei ole rahaa, aikaa eikä vaivaa säästelty. Parisi on todellakin ajatellut pienten lasten Äidin tilannetta keriessään palloa. Sinulla on huippu SNY!

    VastaaPoista
  5. OLEN LIIMANNUT NUO VYÖTTEET ENSIN TOISELLE KANJKAALLE JA SEN PÄÄLLE TUOLLAINEN ÅPÖYTÄLIINA MUOVI JOKA OLMMEELLAN USESASTA KOHTAAN KIINNI JA SE ON SITTEN PÄÄLLISKANGAS JA ERIKSEEN VUORI. OMEPLIN SEN SITTEN IHAN NORMAAALISTI PUSSIKSI. KIVA KUULLA ETTÄ TUPSU PÄÄTTYY PIPOON, NIIN SITÄ AJATTELIN ITSEKKIN SINNE, MUTTA EN LAITTANUT SITÄ KIINNI KODKS TOISET IVÄT HALUA TUPSUA ( MINÄ MUKAAN LUKIEN<) AJATTELIN ETTÄ ITSE LAITAT JOS HALUAT.

    VastaaPoista
  6. Ihana taikapallo! Oman pallon kasaaminen on vielä kesken, ideoita on vähän liikaakin mitä sinne laittaisi. Sny 62.

    VastaaPoista
  7. Herttinen, mikä paketti :)
    Upeaa hemmottelua ja riemukseta lapsenkin saada omansa!

    VastaaPoista
  8. Wau, upea paketti kerrassaan... ja miten runsas! Wau!

    VastaaPoista